Asiakkaamme suosittelee
“Kaivuri tuli neljä päivän kuluttua tilauksesta. Kasasimme sen kaverin kanssa parin päivän päästä. Kolmantena aloin kaivaa kesäpaikassa vanhaa viemäriputkea ylös kovasta savimaasta. Viemäri löytyikin vajaan metrin syvyydeltä ja kaivoin koko putken esiin noin kahdeksan metrin matkalta ja uusi viemäri saatiin asennettua varsin helposti.
Tällä kaivurilla voi tehdä oikeaa, tuottoisaa työtä. Kaivaminen on aika helppoa, vaikka hydrauliikka onkin hieman äkkinäinen ja vaatii vähän totuttelua.
Tästä ostoksesta tulee vielä olemaan paljon hyötyä tulevina vuosina. Moottori lähtee aina kertalaakista käyntiin kuten keväällä Virtaselta ostamassani kantojyrsimessäkin jolla muuten on jo poistettu 56 keskihalkaisijaltaan noin 40cm kantoa. Kaivurissa on hyödyllistä kaivurin mukana tulevan lisäksi olla myös isompi kauha.
Kun ottaa huomioon tämän työkalun hankintahinnan ja laadukkaasti toteutetun tekniikan sekä rakenteen ja käytettävyyden, sille voisi aivan hyvin antaa 10+ pistettä.”
-JYRKI M.